hei

olen suunnitellut että laittaisin liikkeelle decon joka käsittelee aiheeltaan ainoastaan LEHMIÄ:) en tiedä olenko ainoa maailmassa joka RAKASTAA lehmiä ylikaiken.

joten ajattelinki näin ensiksi kysellä onko kenelläkää kiinnostusta ruveta tämmöiseen???

 Seikkailin eilen illalla täällä vuodatus.netin blogeissa, aivan ihania sivuja löysin ja paljon kiinnostavia ihmisiä:)

Mutta mieltäni jäi vaivaamaan et mikä on siis deco, joka kiertää ihmiseltä toiselle, miten tämä kyseinen idea toimii ja miten siihen voi osallistua??? Nimittäin olen itsekin innokas askartelun ja käsitöiden harrastaja ja kovasti kiinnostuin asiasta.

Joten ihmiset selventäkää minulle tätä asiaa sillä olisin erittäin kiinnostunu!!!

 Niinhän siinä sit eilen kävi että poikaa piti päivystyksessä käyttää ku raukalla molemmissa silmissä kamala tulehdus. Täällä sitä nyt jännänä odotellaa et kuinka monelle meistä se on jo kerennyt tarttua sillä kokemuksesta tiedän että niinkin käy:)

Mutta tänään on ollut jo parempi päivä, varsinki ku tiedostan että enää yksi yö niin saan olla koko viikolopun aivan rauhassa sillä poika menee isälleen:) Vaikka jännä homma et vaikka sitä niin kovasti odottaa että saa olla rakkaansa kanssa rauhassa niin tottakai sitä pientä äitin mussukkaa on kamala ikävä;( Sitä ei osaa nauttia siitä hetkestä missä elää.. Tai yleensäkää ihminen on outo koska sillä ei koskaa ole asiat niin hyvin ettei mistää tarvitsisi valittaa. Ja ihminenhän osaa valittaa!

Niin monenlaista olen pienen elämäni, vanhempien hylkäämänä ja kovan sijaiskodin kasvattina nähnyt, että sitä ei moni usko. Mutta olen aina ajatellut kuten mummoni tapaa sanoa: että ihmiselle annetaan vain sen verran mitä se jaksaa kantaa.

 Löytyihän se viimmein, kaunis beige mekko. Sain myöskin sitä niin kovasti kaivattua omaa aikaa:):) Ihana ku on niin mukavat appivanhemmat:)

Mutta kerronpa teille nyt viime perjantaista. Oltiin hyvien ystävieni kanssa menossa Helsinkii lomille, sain pojan hoitoon ja aurinko paistoi. Varjossakin lähemmäs 30c*. Siinä sitä sitten matkustettiin kuusi tuntia autossa josta tietenki oli ilmastointi särkynyt, mutta tunnelmaa se ei latistanut. Linnanmäelle oli ajatuksena mennä heti ensimmäisenä. Kun olimme aikamme seikkailleet sea lifessä, oli aika mennä ostamaan rannekkeet laitteisiin pääsyä varten. Niin kuinkas ollakkaan, poikaystäväni nykäisi siinä kaiken kansan keskellä itsensä polvilleen ja KOSI! Kyllä siinä meikälainen joka on kova puhumaan, meni ihan hiljaiseksi:) Aikani siinä auottuani suutani tajusin vastata kysymykseen ja tietenki myöntävästi, kuinkas ollakkaan siinä sitä sitten oltiin, tuore avovaimo:) Ja päivä oli siis elämäni ikimuistoisimpia.

Semmosta täällä auringon alla.. Tänään onneksi aurinko, aulukki, niinku poikani sanoo, paistaa, vaikka tuuli on kyllä hel.kylmä.

 Kaikki alkoi tänään oikein lupaavasti, olin viime yön nukkunut kohtalaisen hyvin ja kerennyt illalla suunnitella monia asioita mitä huomenn puuhailisin. Olin illalla potenut, niinku moninaki iltoina, huonoa omaatuntoa siitä että olin huutanut pojalleni. Hänellä on katsokaas aivan mahdoton uhmis.. Mutta niin varmaan monet muutki äidit kiristelevät hampaitaan uhmaikäistensä kanssa joten ajatus siitä että en ole ainoa, lohduttaa suunnattomasti:)

Laitoin pojalleni kaakaot lämpeneen ja paahtoleivän koneeseen. Sen verran ajatukset harhailee että en pysty keskittymään pojan iänikuisiin kyselyihin siitä mitä tänään tehtäisiin. Vastaan vain jotain ohimennen. Tänään nimittäin minun on tarkoitus järjestää itsellleni omaa aikaa:) Jätän pojan papalleen hoitoon ja lähden kaupugille ostamaan mekkoa viikonlopun häihin. Odotan innolla että kello liikkuisi nopeaa ja pääsisin pois tästä kamalasta tasaisen tappavasta arjesta.